Aapo Kivinen: Loppuvuoden lapset todennäköisemmin erityisopetukseen

Joulukuussa syntyneet oppilaat suorittavat peruskoulun osittain yksilöllistetyn oppimäärän lähes 50 prosenttia todennäköisemmin kuin tammikuussa syntyneet oppilaat, selviää Aapo Kivisen tutkimuksesta.

Suhteellisella koulunaloitusiällä on monia tutkittuja vaikutuksia aina koulussa pärjäämisestä poliittiseen menestykseen asti. Aapo Kivisen tutkimuksesta selviää, että suhteellinen koulunaloitusikä vaikuttaa myös oppilaan todennäköisyyteen suorittaa yksilöllistetty oppimäärä, joka on erityisopetuksen muoto.

Tulokset selviävät tarkastelemalla aineistoja vuosina 1998–2014 peruskoulusta valmistuneista oppilaista. Vertailemalla tammi- ja joulukuussa syntyneitä oppilaita voidaan arvioida, kuinka suuri vaikutus lähes vuoden ikäerolla on erityisopetuksen saamisen todennäköisyyteen.

”Suhteellisen iän vaikutusta erityisopetuksen saamiseen on tärkeää tutkia, sillä ei ole selvää tarvitsevatko suhteellisesti nuoremmat oppilaat erityisopetusta enemmän. Loppuvuodesta syntyneet voivat tarvita enemmän erityistukea tai he saavat sitä, koska nuoruudesta johtuva epäkypsä käytös nähdään tuen tarpeena”, Aapo Kivinen kertoo.

Suhteellisen iän vaikutus erityisopetuksen saamiseen on suurempi tytöillä sekä oppilailla, joiden vanhemmista kummallakaan ei ole korkeakoulutusta. Tutkimustulosten perusteella tämä johtuu siitä, että nämä oppilaat aloittavat koulun todennäköisemmin syntymävuoden osoittamana vuonna.

Erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrä on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan. Myös osittain yksilöllistetyn oppimäärän suorittavien osuus on kasvanut alle yhdestä prosentista yli neljään prosenttiin valmistuvista vuosina 1998­–2014. Vuonna 2014 peruskoulusta valmistuneista oppilaista heitä oli lähes 2600.

Aapo Kivisen tutkimuksesta selviääkin, että suhteellisen iän vaikutus erityisopetuksen saamiseen on vähäinen vuosien 1998 ja 2005 välillä. Vuodesta 2005 lähtien vuoden ero suhteellisessa koulunaloitusiässä on kuitenkin lisännyt todennäköisyyttä valmistua osittain yksilöllistetyllä oppimäärällä 2,1 prosenttiyksikköä.

Erityisopetusta on Suomessa uudistettu moneen kertaan 2000-luvulla.

”Monet erityisopetuksen saatavuuteen liittyvät uudistukset voivat selittää ainakin osan trendistä. On lisäksi mahdollista, että päätös siirtää oppilas yksilöllistettyyn oppimäärään on tullut subjektiivisemmaksi, jolloin myös suhteellisella iällä on suurempi vaikutus”, Kivinen arvioi.

Aapo Kivinen: The Effect of Relative School Starting Age on Having an Individualized Curriculum in Finland. VATT Working Papers 104.

 


Tutkimuskonsortio